lauantai 2. helmikuuta 2013

6. Päivä, maanantai - Saara ja taivas

Silmerissä
Maanantai aamuna otan riskin ja lähden Riikan kanssa, oikuttelevasta mahasta huolimatta, ostoksille Saara:an. Astumme ensimmäisenä Silmer:iin, mikä on siitä ärsyttävä liike, että kaikki pitää pyytää myyjältä tiskin takaa. Ikä ja terveyshän siinä menee kun asiakaspalvelija on brassi. Kiirettä ei ole mihinkään, tuotteiden tarkistaminen varastosta kestää valovuosia ja kuitit kirjoitetaan käsin. Lisäksi täällä on hieno järjestely kaupoissa:  ostokset maksetaan eri kassalle ja sitten jonotetaan kuitin kanssa toiselle kassalle. Jonottamista siis kivasti tupla määrä. No kai harakka jonottaa tällaisten helyjen takia mielellään, mutta helpompaakin voisi olla. Silmeristä suuntaamme Beth's:iin, jossa käy ilmi, että kenkätilaus ei ole vielä valmis. Ylläri. Ei me oltaiskaan haluttu laittaa niitä poikien puolityhjiin laukkuihin. Harmi, joutuu varmaan shoppaileen sitten jotain itse. Jossain vaiheessa totean Riikalle, että nyt yritän oikeesti ettei tää homma lähtis käsistä. En saa ostaa mitään matskuja mihkään ikuisuus projekti pukuun. Hemmetin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Vastaan kun kävelee "eihän näitä ny voi oikeesti jättää"- matskuja. Voi voi. Onneksi Riikka on mun partner in crime, en oo ainoo sekoilija. Ite innostun neonväreistä.
Jokaisessa kaupassa kestää kauemmin ku mitä pitäisi ja joudumme kiristämään tahtia. Viimeisenä vuorossa on Caçula, joka tänään on helvetillisen täynnä. Jono on jotain aivan tajutonta.

Casuaalisti carnavalescon koneella, Facebookissa tietty
Huh, ulkona! Nyt metroon ja kotiin. Riikka haluaa lähteä käymään vaunupajoilla Cidade do sambassa ja päätämme hakea samalla reissulla tilatut prässit. (prässi = iso muovinen koriste). Kun pääsemme prässipajalle yllätys on suuri, prässit ovat valmiit! Kerrankin jotain tapahtuu ajoissa. Prässit kääritään muovikassiin ja suuntaamme vierässä möllöttävään Cidade do sambaan. Tapaamme Mocidaden karnevaalipäällikön, Alexandren, joka on Riikan vanhoja tuttuja. Alexandre tervehtii meitä lämpimästi suukottaen molemmille poskille, mutta on mielestäni yllättävän hillitty. Riikka ja Alexandre vaihtavat kuulumisia minun ihaillessa parvelta vanuja ja niitä rakentavia ihmisiä. Tulee hyvä fiilis. Leijun sambaajan taivaassa. Vaunut ovat kuulemma edenneet viime viikosta hyvinkin paljon ja jotenkin rakentamisurakan seuraaminen saa minussa aikaan seesteisen olon. Tahtoisin itsekin alas auttamaan rakentajia.

Istumme pitkään karnevaalipäällikön toimistossa hengailemassa (Lue: ylläpitämässä suhteita/tiedustellaksemme mahdollisia kulkuepaikkoja) ja mm. ihastelemme Mocidaden pukukuvia. Ihan huikeita! Sääli että en voi jakaa kuvia teille vielä, sillä ne ovat karnevaalisalaisuuden alla.
Mocidaden passistojen pukukuva vuodelta 2012
Tuleepa siinä taas näytettyä jollekin baterian tyypille videopätkä Roseiran 25v. show:sta, osiosta joka on koottu Mocideden biiseistä ja väreistä. Baterian tyyppi huikkaa ihmeissään toiselle: "Hei, näillä on meidän tampparikuviotkin!". Tämä herättää suurta arvostusta. Hyvä meidän bateria!
Tunnelma on hyvin poliittinen Riikan uskaltautuessa utelemaan mahdollisia kulkuepaikkoja ja vastaukseksi saamme "kattellaan"-tyyppisen vastauksen.
Näin aina.
Kierrämme Riikan kanssa vielä yläkerran, jossa on tekeillä suuria styroks hahmoja (mm. rokkiluurankoja) ja tungemme itsemme myös pajan takaosaan, jossa valmistetaan pukuja. Voisin katsella tätä vaikka kuinka kauan. Ompelukoneilla surruttelevat naiset ovat ihania ja kertovat ja näyttävät meille mitä ovat tekemässä. Kierrämme pajaa ympäri ja ihastelemme/kuvaamme asuja. Näen yhdessä rinkassa aivan huikeaa materiaalia, jota päätän etsiä asuihimme myöhemmin Saara:sta.

Kotiuduttuamme vaunupajoilta olemme niin väsyneitä (osa porukasta hengailee turistiripsan kanssa) että päätämme jäädä vain kotiin. Illalla hypistelen Saara:sta tekemiäni ostoksia ja uni tulee helposti.

Mocidaden puvut valmistuu

Roseiran vaunupajalla on kuulemma siistimpää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti